torstai 30. tammikuuta 2014

Virkattu matto on vihdoin valmis!

Asteri-matto leveästä ontelokuteesta eteni ihan hirveän hitaasti, mutta nyt se on valmis. Tosin ohjeen mukaan siihen olisi tullut vielä paljon kerroksia, mutta päätin että nyt riittää. Halkaisija on 104 cm.
Aloitin taannoin koulussa virkkaamaan yhteen projektiin Juhannusruusu-mattoa ohuehkosta trikookuteesta, mikä ero olikaan virkata sitä! Ei sattunut niskaan, valmista tuli vauhdilla ja ohjekin on helppo. Joten ajattelin, etten tuhlaa enää aikaani omaan mattooni, seuraavan teen trikoosta, jos vielä innostun joskus.

virkattu pyöreä matto asteri
Aamu-uninen Hilma änkesi heti kuvaan kun otin kameran esille, tietenkin. Näkyyhän tässä silti jotain matostakin...?
Koulussa aloittamani matto, muut jatkavat tätä nyt.

Kauniita pakkaspäiviä kaikille, toivotaan minä ja Hilma.





keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Kakkuja

Laitetaanpas kerrankin leivonta-aiheinen päivitys. Kiusaan teitä kuvilla, herkkulakot kaikilla päällä kuitenkin.. Ohjeet on omasta päästä ja kirjoitin ylös sitä mukaa kun heittelin aineita kulhoon. Eli tarvittaessa löytyy.

Mansikkainen kakku
Tiramisu-kakku
Suklaa-mangokakku
Kaikissa on keksipohja, järjestyksessä digestive, domino ja suklaa-kaurakeksi. Domino oli omasta mielestäni ällöä, mutta muut toimii. Suklainen, suklaisempi ja suklaisin (mango)kakku sai täytteekseen mm. taloussuklaata ja Marabou-tuorejuustoa jonka sattumalta löysin kaupan hyllyltä. Sokeria ei kakku enää kaivannut lisäksi, siksi se nimettiin "no added sugar-terveyskakuksi". Eipä mulla muuta tänään.

H



tiistai 21. tammikuuta 2014

Servettitekniikkaa ja värjäystä


Ikean lasi oli hajonnut reunasta ja Lidlin jälkiruokakuppi jäi tyhjän pantiksi, kokeilin servettitekniikkaa Kiva-lakalla lasien päälle ja yhteen lasipurkkiin. Ihan jees, mutta ei mulla oikein ole enempää sanottavaa noista.


Aiemmin kudoin vaaleanpunasävyisen huivin kangaspuissa Alpaca-langoista, mutta en osannut sitä käyttää värien vuoksi.. Eilen värjäsin koululla huivin violetiksi, nyt tykkään siitä enemmän ja käytänkin sitä varmasti.

Alkuperäinen väritys
villan värjäys
Värjätty huivi
Sitten muutamia kukka- ja luontokuvia, niin ja tietty Hilman look tähän aikaan vuodesta.

Äitin amaryllis
Jääkukkia









sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Laminointia ja punontaa

Edellisestä jutusta on jo yli kuukausi aikaa. Tämä ei johdu siitä, ettenkö olisi askarrellut mitään, vaan en ole malttanut istua koneella kirjoittamassa. Laitan parista koulussa opitusta tekniikasta kuvia, eli vuorossa oli laminointi sekä punonta luonnonmateriaaleilla.

Laminoin kolme hyllyä, mutta niistä myöhemmin kuvaa, sitten kun saadaan uusittu eteinen ihan valmiiksi. Kahteen jakkaraan kokeilin retrokankailla uudistaa mustan, tylsän pinnan.
Kaikessa lyhykäisyydessään homma menee näin: hiontaa, paksu liimakerros pintaan, kangas paikalleen ja annetaan kuivua. Sitten liima-vesiseos ja annetaan kuivua. Toinen liima-vesiseos ja taas kuivatetaan. Seuraavaksi laitoin Helo-kalustelakkaa ja annoin kuivua. Sitten hyvin kevyt hionta, toinen kerros lakkaa, hionta ja vielä kolmas lakkakerros. Reunat leikkasin jonkun liimakerroksen (en muista enää) jälkeen terävällä mattopuukolla ja käänsin reunan alle liiman avulla.

Taisi olla sekava sepustus, mutta jos kiinnostaa enemmän niin saa kysyä lisää.




Valmiit jakkarat, olis ehkä kivemmat valkoisilla jaloilla...

Ikean pienen peilinkin laminoin itse painetulla kankaalla, kuvassa vielä söhryjä peilissä
Toinen juttu olikin sitten punonta. Plaah, tästä en ehkä jaksa selittää kovin paljoa, mutta raskasta oli punoa pajua villistä luonnonpajusta. Meinasin tehdä korin, mutta teinkin korin pohjan. Hyödyllinen kapistus kotiin, vai mitä? Lupasin opettajalle jalostaa sitä joskus jollakin konstin.. Mutten sanonut milloin.

Kuvissa näkyy vähän työvaiheita ja valmis pohja, sen halkaisija on.. aika pieni. Loppui kärsivällisyys, kaikki kunnia pajun punojille, jotka tekevät aitoja ja koreja ja vaikka mitä. Mutta, kokeilen vielä viljellystä pajusta joskus tuota hommaa, on kuulema paljon helpompaa.

pajukori



Rottingista taivuttelin hauskan mattopiiskatyylisen vadin, ilman vartta tietenkin. Tämä oli aivan ihana juttu, älypeli suorastaan. Haluaisin tehdä noita lisää, mutta aika tyyris on rottinki materiaalina, ainakin koululla oli. Rottinkia voi värjätäkin, mutten ole saanut aikaiseksi upottaa sitä väriliemeen. Haluaisin siitä ehkä harmaan, yllätys yllätys.


Eikös olekin vinkeä?
Pajukranssi
Pieni rottinkivene, pituus noin 10 cm, älkää katsoko toista reunaa, alkoi vähän rottingit katkeilla.. ;)
Lopuksi pari kuvaa kun Hilmallakin on ollut kivaa. Kaverina oli toinen coton, Rico-poika.


Lentävä koira
Yritän palata tänne pian uudelleen, on niin paljon taas kuvia koneella. Mukavaa alkanutta vuotta kaikille.