tiistai 23. syyskuuta 2014

Betonityynyjä ja muuta hassua

Olen tässä syksyn mittaan väsäillyt betonitöitä, kaikki ovat olleet enemmän tai vähemmän kokeiluja.

Sain ystävältäni hevosenkenkiä, koska tarkoitus oli hitsata niistä jotain taiteellista pihalle. No tuossa ne on olleet kauan ämpärissä, sain sitten päähäni idean ulkotulialustasta hevosenkengillä.. Tällainen siitä tuli, kehittämisen varaa on, mutta nyt tiedän, mitä teen seuraavan kerran toisin. Ensin täytyy ostaa lisää betonia, ihmeesti taas 25 kg:n säkki on tyhjentynyt..

Kuvia työvaiheista:

Leikkasin maalipöntön muotiksi ja lovesin kengille kolot, niin että pysyivät pystyssä
Pinnalle heitin särkyneen lasipöydän paloja ja nokkosen lehtiä
Siinäpä se
Pimeällä ylhäältä kuvattuna..
.. ja sivulta
Muoteista irroitus onnistuu parhaiten, kun pöhäyttää paineilmaa jostakin kolosta betonin ja muotin väliin. Tässä puhkaisin puukolla pienen reiän maalipöntön pohjaan ja suhautin sieltä ilmaa väliin.

Facebookin betoniryhmässä on nyt villitys betonityynyistä ja pitsimaljakoista/kynttilälyhdyistä. Pakkohan munkin oli lähteä tähän vöyhötykseen mukaan. Tyynyt on tehty niin, että betonia on sullottu minigrip-pussiin ja annettu kovettua rauhassa. Lopuksi ne on päällystetty servetillä vesi-liimaseoksen avulla. Mulla tuli kraatereita pintaan, mutta ne jäivät hyvin piiloon servetin alle.

Puristelin pusseja kokeeksi eri tavoin, en halunnut tehdä suoria ja siloisia. Painona oli mukit täynnä hiekkaa.
Nämä servetit löytyi kotoa, kaupasta on tuotu tämän jälkeen  jo muutama paketti erilaisia....

Pitsimaljakko kesti yhden illan, nyt se on palasina tuolla pihalla.. en ymmärrä miten toiset saavat niistä kestäviä ja silti kauniita. Pitää siis yrittää vielä uudelleen. Tämä olisi ollut nätti, mutta se oli ihan hauras. Dippasin sitä uudestaan betonivelliin, mutta sitten se menikin ihan kököksi eikä valo enää tullut läpi. Unohdinpa tietenkin ottaa siitä rumasta versiosta kuva, murskasin sen vaan palasiksi kiireellä.


Tänään onkin luminen maa, vähän näyttää siltä, että kohta loppuu betonivalut ulkona, toivon että ehdin käyttää ainakin yhden säkin vielä tänä syksynä, ideoita pukkaa..

Yrittäkää olla paleltumatta myrskysäässä.

H

maanantai 22. syyskuuta 2014

Vihdoinkin valot!

Paperinarupallot ovat olleet siellä täällä esillä koristeina, mutta nyt kun on ollut oikein pimeä päivä, ja vielä vapaapäiväkin, sain aikaiseksi viritellä valot palloihin. Aikas ihanat tuli, ei muuta kuin hyvää syksyä teille kaikille! Tunnisteet-osiosta löydät kaksi vanhaa pallopäivitystä nimellä "paperinarupallot".




Meillä oli lauantaina hääpäivä, lähes puolet elämästäni ollaan oltu yhdessä, jo 17 vuotta tuli täyteen. Oltiin yksi yö Kyyhkylän Kartanossa Mikkelissä, oli tosi mukava paikka, voin suositella. Saatiin levätä oikein kunnolla ja nautittiin syksyisestä luonnosta. Minigolfrata oli hyvä ja vaikea, hauskaa oli sitä tahkotessa.. Kun on paljon hääpäiviä takana, tekee mieli vain rauhoittua ja olla ihan oikeasti yhdessä, ilman että kumpikin vaan juoksee omilla menoillaan. Ehkä pitäisi enemmänkin tehdä yhdessä kaikenlaista..



Hilma-kultakin on tänään jo neljä vuotta vanha, rakas mussukka <3

Hyvää uutta viikkoa :)

H

lauantai 13. syyskuuta 2014

Pähkinäinen omppupiirakka ja ohje

Omena-oo-omppomppoo.. nytpä tuli uusi omenapiirakkasuosikki tähän taloon. Jos tykkäät pähkinästä, suosittelen lämpimästi kokeilemaan! Muokkasin reseptiä vain siten, että käytin kolmen kermadesin sijasta 2 dl kermaa ja 1 dl maitoa. Meillä oli ehkä vajaa desi kuorellisia maapähkinöitä, mitkä rouhin sekaan. Mies puhalteli kuoria käsien välissä pois pähkinöistä, arvatkaa oliko hellyyttävä näky <3

Resepti on jostain vanhasta lehdestä vuodelta jotain.. :)

Valmis kiisseli ja esipaistetun pohjan päälle pilkotut omenat ja pähkinät

Suoraan uunista otettuna
omppupiirakka
Nam nam, eikun herkuttelemaan


Heipat myös Hilmalta, välillä pitää käydä kylvyssä :)

torstai 4. syyskuuta 2014

Lasilyhtyjä

Mulla on hiottuja lasinpaloja, joskus matkan varrella hankittuja. Pitkään olen odottanut inspiraatiota niiden hyödyntämiseen, mutta tulihan se sieltä viime viikolla. Olin ostanut aiemmin pyöreitä, tasakylkisiä tuikkukippoja ja nyt testasin ideaa, jonka löysin Mosaiikkimyymälän sivulta. Siellä myydään vastaavanlaisia lasinpaloja ja silikoniliimaa, käykää kurkkamassa jos kiinnostaa.

Toiseen laitoin sekaisin eri sävyjä tilkkutyyliin
  
Liimasin vesi-liimaseoksella servettejä laseihin, sitten niiden kuivuttua päälle lasinpaloja silikoniliimalla.



Kaikkein kauneimmat, omaa silmää eniten miellyttävät lyhdyt tulevat kuitenkin ilman servettejä, ihan vain kirkasta kirkkaalle. Löysin tuollaisia minihurrikaanilyhtyjä Hongkongista, aivan paras lopputulos kaikista. Vai mikä miellyttää sinun silmääsi eniten? Rekvisiittana Ikean kynttilälyhty, josta tykkään tosi paljon.



Nyt saa syksy tulla, hieman helpotusta pimeisiin iltoihin. Pysykääs terveinä.

Flunssainen Heidi