maanantai 13. toukokuuta 2013

Sormet mullassa

Uskomatonta! Ihme on tapahtunut! Minä, siis minä joka "inhoan mullassa möyryämistä", olin eilen tunteja pihalla ja siirsin takapihan kituvasta kukkapenkistä perennoja etupihan penkkiin, josta on kuollut vuosien mittaan muutamia (useita) kukkia. Samalla mylläsin lähes kaikki muutkin ylös ja kaivoin koko penkin ympäri. Soitin vielä hätäpäissäni miehelle kun oli tulossa kattohommista että tuo Plantagenista multaa kun se oli äitienpäivänä auki. Neljä säkkiä meni multaa ja sattuipa olemaan varastossa lannoituspussikin. Ihana mies, oli väsynyt viikonlopun raskaasta projektista mutta niin vaan ajoi ylimääräisen lenkin mun multien takia. Meni aika myöhään kun haravoinkin vielä vähän ja uni tuli vasta tämän päivän puolella kun oli niin paljon virtaa. Voi kun sama draivi jatkuisi tuon pihan suhteen.

Eka kuvassa aika karu penkki, siinä oli joskus 10 vuotta sitten oikeinkin vehreät kukat :D
Toisessa lopputulos, ei mitenkään ammattimainen mutta jospa se kasvaisi hyvin jatkossa.


 
Lauantaina kävin isän ja ystävän haudoilla viemässä orvokkeja ja ostin meille myös pelargoniat mosaiikkiruukkuihin. Ihanaa kun on muutaman päivän ajan paistanut aurinko, se varmaan saakin innostumaan pihahommista. Eikä hyttysiäkään ole vielä riesaksi asti.

 

Olin opena ystävälleni joka halusi oppia mosaiikkitöitä, laitan kuvan hänen aikaansaannoksistaan. Peili on vielä saumaamatta, mutta hyvin onnistui ekat työt. Haluaisin pitää kursseja kesällä, mutta mistähän saisin oppilaita...?

Huomenna jatkan paperivalaisimen tekemistä koulussa. Tässä on ensimmäinen hitsaukseni, siitä jatketaan huomenna. Aurinkoista uutta viikkoa.





4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tiesin että sussakin asuu pieni Aarno Kasvi... ja hyvältä näyttää!
Nuo pelakuuruukut on hienoja. Voisit käydä laittamassa semmosenkin postilaatikkoon...

Ihana i

Unknown kirjoitti...

Haha, onneks osaat tehdä itsekin :)

Riitta kirjoitti...

Hienoja tosiaan ruukut !!! Kyllä se vihree peukalokin sulle viel kasvaa ku sua purasee joku viherkärpänen, sit se on menoa ;D Kauniit pelargonit, omani on vielä kaupassa kun viimekesäiset ei selvinny talven yli. Aurinkoista viikkoa sinulle ♥

Unknown kirjoitti...

Kiitos Riitta. Olen aina ihmetellyt että mitä ihanaa on rikkaruohojen kitkemisessä, mutta onhan se pihan hoito tosiaan muutakin :) Hyvää viikkoa myös sinulle!