lauantai 7. joulukuuta 2013

Valmis Hilepeitto ja mosaiikkikenkä

Tykkään tuosta Novitan Hile-langasta ihan mahdottomasti. Sitä oli nopea virkata ja se on niin kaunistakin. Virkkasin nro 8 koukulla. Kehittelin ohjeen omasta päästä kokeilemalla, mutta aika perus pyöreäreunaisia neliöitä virkkasin ja yhdistin ne. Palojen keskelle jäi reiät jotka ei oikein olleet kivat, joten virkkasin vielä pienet ympyrät jotka kiinnitin neulan kanssa.

Peiton koko on 76 x 106 cm, sopiva jalkojen päälle kun sohvalla istuskelee. Ja Hilma meni heti peiton päälle kun sen levitin lattialle ja kun olin kuvan napannut, se lähti pois. Aikamoinen linssilude.

torkkupeitto

torkkupeitto

Koulussa meillä oli joku viikko sitten plastisen sommittelun kurssi josta olin kipeenä kolme päivää neljästä. Onneksi sain tehtävät hyvin alkuun ensimmäisenä päivänä joten osasin nyt jälkikäteen tehdä loput kotona. Ensimmäinen tehtävä oli valmistaa kolmiulotteinen askartelu jostain kuvasta. Mulla oli lehdestä leikattu kuva mallina ja papereilla ja pahvilla väänsin hassun kolmiulotteisen portaikon. Voisi olla mahdotonta loikkia noita portaita varsinkaan kun ne eivät johda mihinkään.


Toinen tehtävä kuvakollaasina:


Kolmanteen tehtävään liittyi tarina: Hilma söi pienenä yhden kengän kantapään kelvottomaksi ja (jostain syystä olin säilyttänyt ne) tein "veistoksen" mosaiikista toiseen kenkään. Tämä taitaa tulla koristeeksi uusittuun eteiseen kunhan se nyt toteutetaan toivottavasti vielä joulukuun aikana.

 

Sellaisia tällä kertaa. Tänään päästään ju-ju-juu-uuuu Jenni Vartiaisen konserttiin, jippii.
Kivaa viikonloppua teillekin.