keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Blogi nukkuu talviunta, minä en!

Taidan olla mailman huonoin bloggaaja, kun näin laiskasti olen tänne mitään lisäillyt. Kova kuhina käy kuin muurahaispesässä, vaikkei se maailmalle näy. Tuolla facebookin puolella on kirjansidontapuuha ollut esillä, mutta olen muutakin palkkatyön lomassa ehtinyt väsätä.

Lusikkakorukurssilla kävin pyörähtämässä jo viime vuoden puolella, mutta nyt vasta sain ne valmiiksi kun ketjut sun muut puuttui. En ehtinyt olla siellä kuin muutaman tunnin, mutta haluaisin kyllä uudestaan kun taas on mahdollista, se oli aivan ihanaa puuhaa. Vanhoista aterimista (ei vain lusikoista) siis sahaillaan ja taivutellaan, hakataan ja viilaillaan koruja.

Eipä tullut mieleen mitään ihmeellistä kun kokeilin kirjaimia ;)
Sormus lusikanvarresta
Vasemmalla rannekoru, kaulakoru on lusikanvarsista
Riipus


Kun kuulin, että tuossa lähistöllä lopetetaan kudontapaikka, tuli kiire päästä paukuttamaan mattoja. Kävin kaksi aika erilaista mattoa kutomassa.. Omat kapeat kangaspuut on olleet nyt pitkään "telakalla", kevään tullen tekisi mieli pystyttää ne ja laittaa joku ihana pellavaloimi..

Ruutumatto ei ollut yhtään mun juttu, mutta ne oli ainoat vapaat puut kun into iski!
Tähän käytin vain räsyjä, aika villit värit vai mitä?
Palmikkohapsut

Muutama rauhoittava nastaraita on tuolla välissä
Keittiössä on nyt kevät!
Oikein mukavaa kevään odottelua kaikille, meillä sataa nyt lunta lisää mutta linnut jo laulelee siihen malliin, että valoa kohti ollaan menossa!

Heidi

2 kommenttia:

Hurmioitunut kirjoitti...

Olet kyllä taitava käsistäsi. Niin ovat korut kauniita ja matoissakin on väriä. Tuollaisia sävyjä sitä näillä harmailla keleillä kyllä arkeensa kaipaakin.

Unknown kirjoitti...

Kiitos Hurmioitunut kommentista ja ihanaa alkukevättä sinulle!