lauantai 30. elokuuta 2014

Jyväskylän Asuntomessut, viimeinen osa

Tässä vielä viimeinen kohde asuntomessuilla, asunto on Maailmanpylväässä toiseksi ylimmässä kerroksessa. Kohteen nimi on Kiertokoti ja sisustajina ovat toimineet Jyväskylän Aikuisopiston artesaaniopiskelijat ja opettajat. Ensin muutama kuva maisemista messuympäristössä.

Maailmanpylväs
Maisema(raksa-)hissi vei meidät ylös, hienot näkymät yli Jyväsjärven
Hissin seinän raoista kuvattu, takana Jyväskylän keskustaa ja Lutakko
Sama maisema maan tasalta
Laserleikkaustekniikkaa ja mosaiikkia, iso Puutarhurin taivas -teos koostuu laserleikatusta teräsporkkanasta ja -kastelukannusta. Porkkanalla on korkeutta seitsemän metriä ja kastelukannukin  on kolme ja puoli metriä korkea.
Tässä kuvia Kiertokodista, tarkoitus oli selittää kaikenlaista tekijöistä ja tekniikasta, mutta aikani ei yksinkertaisesti nyt riitä. Nauttikaa kuitenkin kuvista ja kodin ideoista, joita käsityöläiset ovat nerokkaasti toteuttaneet. Teemana on kierrätys ja paljon on uusiokäytettyjä juttuja. Ihana kokonaisuus ja mielettömät maisemat tuolta yläilmoista. Jos saisin valita messualueella minkä tahansa kodin, muuttaisin ylimpään kerrokseen tuossa kerrostalossa ja parveke ehdottomasti järvelle päin.

Valaisin: Annan Paja

Lisää kuvateksti

Nojatuoli: Runotuoli


Hyvää viikonloppua kaikille, syyskuu on jo ovella..

H

2 kommenttia:

Hurmioitunut kirjoitti...

Kiitos. Tässä kohteessa oli juuri sellaista persoonallista, lämmintä ja kotoista fiilistä mitä kodeilta kaipaankin. Muuten kohteet ovat ainakin blogien perusteella näyttäneet omaan makuuni liian uusilta, kliinisiltä ja persoonattomilta. Tämä oli kiva lisä. :)

Unknown kirjoitti...

Kiva kuulla. Kaikki mukana olleet opiskelijat ja kouluttajat Petäjävedeltä ansaitsevat kehut tästä kohteesta, ehdottomasti messujen kodikkain asunto!