sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Sytykeruusuja

Syyskuu on ollut kiireinen ja jotenkin sekava, en ole oikein malttanut edes kuvia laittaa koneelle saati sitten tänne asti. Keitin iltapäivällä kananmunia lohisalaattia varten ja muistin sitten "to do-listan" ruusut.
Ruusut on helppoja tehdä, eli revin kennoista irti nuo "kupit" ja sitten lisäsin niiden sisälle kennosta suikaleita niin että siitä tulee ruusun mallinen.
Sulatin kattilassa vanhoja kynttilänjämiä ja upotin sulaan liemeen pihdeillä yhden ruusun kerrallaan ja valmista tuli. Saatanpa tehdä toistekin, ensi kerralla sulatan enemmän kynttilöitä että saan ruusut kokonaan upotettua nesteeseen. Kaikkia tuollaisia vahoja, steariinia ja parafiinia pitää sulattaa varovasti ja pitää kansi lähellä eikä poistua lieden ääreltä mihinkään edes sekunniksi.


Ruusut ennen upotusta
Vanhat kynttilänjämät sopivat hyvin tähän hommaan
Valmiit ruusut
Siellä se palaa hienosti

Innostuin kylmien päivien tultua neulomaan, tein ensin ruskeasta Novitan Hile-langasta huivin ja sitten lopusta langasta pipon ihan oman ohjeeni mukaan. Se olikin hyvä "ohje" joten tein heti useamman että muistaisin jatkossakin miten tein tuon pipon. Keskimmäisessä pipossa on mustaa akryylilankaa ja kaverina Novitan violettia Säde-lankaa. Siitä tuli aika kiva. Puikoilla on tulossa miehelle musta peruspipo.

Syksyn viehätys on sen väreissä
Hilmalla oli pieni ampparinpistosvamma, mutta se oli vaan hetken potilaan näköinen
Hyvää alkavaa viikkoa ja lokakuuta joka on ihan kohta täällä, apua...
Ps. Olen muuten jo vuoden häärännyt tämän blogin parissa, en oikein uskonut että innostus kestää montaakaan kuukautta mutta hyvä näin :)

4 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Voi Hilma♥

Ilona Winebridge kirjoitti...

onnea Sinun yksi vuotiaalle blogille ja paranemisia Hilmalle:))

Anonyymi kirjoitti...

Pikku-Hilma<3 haha:)

Khadin Lankalabyrintti kirjoitti...

Minullakin sama ruusuprojekti taustalla meneillään, en oo vielä päässyt kynttilänjämien kimppuun :) Ihana antaa joululahjaksi noita!