perjantai 11. heinäkuuta 2014

Betonia ja mosaiikkia

Aloitanpa kuvasarjan betonista, käytin taas 50 kg sementtilaastia, tein tässä alkukesästä lehtiä, saappaita ja pihalaattoja, samantapaisia kuin viime kesänä, kuvia TÄÄLLÄ

Raparperinlehdet ovat aina vaan kauniita, pienemmät lehdet on ruttojuurta ja pyöreissä laatoissa (valettu muovirasioihin) on lupiinin lehtiä ja kuunliljaa. Osa isoista lehdistä on kulhomaisia, kuvassa sitä ei juuri huomaa.


Lupiinin, ruttojuuren ja kuunliljan lehtiä
Kun on liian hätäinen, voi käydä hullusti. Olin vahingossa levittänyt betonia lehden yli ja siihen oli tarttunut hiekkakökköä. Yritin "varovasti" irroittaa sitä ja naps, poikki. Toinen lehti katkesi kun menin liian aikaisin kurkkimaan joko olisi valmista.. Siihen vedin sanerauslaastia pohjaan (olin samalla tekemässä mosaiikkiruukkua), siitä tuli vielä ihan hyvä ja kestävä. Risa lehti saa jäädä malliksi ja muistoksi siitä kun hosuu.

Saneerauslaasti pohjassa
Paikattu lehti oikealta puolelta
Sitten mosaiikkiin. Pallot tein vanhojen, epäonnistuneiden pallojen päälle. Saneerauslaasti toimii hyvin myös vanhan laatan päällä. Kuvassa oleva pallo oli turha yritys "vetää uusi sauma-aine vääränvärisen päälle". Toinen palloista oli muuten vain ruma. Pallojen halkaisija on valmiina noin 12 cm.


Toisessa pallossa on vain astianpaloja ja toisessa NÄIDEN ruukkujen jämiä.

 


Olen pilkkonut silloin tällöin valmiiksi laattoja ja kaikki olivat ihan sikin sokin kymmenissä eri rasioissa sekaisin, joten mitä muutakaan sitä voisi ulkona helteellä tehdä kuin lajitella palasia värien mukaan. Auringonpistos taitaa saada tekemään jotain tuollaista. Sitten liimailin niitä paloja yhteen ruukkuun. Tämä ruukku on melko pieni, 17 cm halkaisijaltaan.


Seuraava ruukku on pallon kanssa samaa maata, vain astioiden palasia. No taitaa siellä olla muutama laatan palanenkin. Mites se sanonta menee, että "pienilläkin padoilla on korvat".. mun "padalla" vain yksi. Ruukun halkaisija on noin 24 cm.

 

Arabiaa ja Hemtexiä löytyy..
Sydänruukku on vielä saumaamatta toiselta puolelta, se onkin ylläri mitä siellä on piilossa. Täytyy taas jättää joku juttu seuraavankiin kertaan.Tämä on suurin ruukku tähän astisista, halkaisija on melkein 30 cm ja oli kyllä työläs tehdä. Kukas utelias siellä taas tunki nassunsa kuvaan.. ;)


Mitäs sanoisitte jos seuraava kirjoitus onkin leivonta-aiheinen? Leivoin eilen..
Ihanaa, aurinkoista viikonloppua! Muistakaa että tänään alkaa Asuntomessut Jyväskylässä, sinne mars. Minä menen ensi viikolla, ihanaa kun on kotikaupungissa messut.

H

6 kommenttia:

Riitta kirjoitti...

Mulla betonisäkit oottelee rappusten nurkassa seesteistä hetkeä , ja nyt näyttää hyvältä, viikonloppuna ehdin toteuttamaan pari ideaa. Postauksesi antoi vielä suunnitelmilleni lisäpontta, kiitos ;) Ihastuttavia noi mosaiikit !!! En oo vile kokeillu, mutta yksi idea muhii päässä ;) ja ehkä rohkenen kokeilemaan. Millä sä kiinnität noi palat ruukkuihin ?

Anonyymi kirjoitti...

Ihania! Olen menossa elokuussa mosaiikkikurssille, kiva herätellä ideoita sitä varten näitä katselemalla.

Unknown kirjoitti...

Helteellä kannattaa laittaa joku muovi juuri valetun betonin päälle, ettei se kuivu liian äkkiä. Kosteus pysyy kauemmin betonissa sillä tavoin. Jos on kosteampi ja viileämpi ilma, en laita mitään.

Ruukkuihin käytän saneerauslaastia ja pienempiin ja tarkempiin töihin laattaliimaa. Lisäksi laitan kosteussulun ennen laatoitusta.

Täytyiskin kirjoittaa tänne yleisiä asioita mosaiikkitöiden teosta, nyt kun olen sitä enemmän ehtinyt harjoitella.

Toivottelen teille ailiamanda ja Riitta mukavia harrastushetkiä!

Khadin Lankalabyrintti kirjoitti...

Kauniita nuo betonilehdet, minulle on kans äiti joskus tehny :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei, enpä ole moisia tehnyt ja nyt olis tarkoitus aloittaa kokeilut. Mitä sementtiä noissa lehdissä olis hyvä käyttää jotta sais muutaman onnistuneenkin kappaleen ��

Unknown kirjoitti...

Olen käyttänyt sementtilaastia, karkeusaste S30, kulkee myös nimellä hienobetoni.