lauantai 26. huhtikuuta 2014

Mosaiikkiurakkaa

Mulla on tässä pienoinen mosaiikkiprojekti meneillään, josta en vielä voi kertoa enempää. Hommaa kuitenkin riittää ja tuloillaan on kaikenlaista, mm. ruukkuja kesäkukille. Tässä pari vaihekuvaa, "siisti" on tuo verstas joka on minun ja miehen yhteinen. Olen kylläkin ikävästi vallannut tilaa yhä vain enemmän, vaikka hän hövelisti luovuttikin minulle puolet omasta tilastaan.. taitaakin jo ajatella sen olleen vikasiirto.
Tämä on muuten ainoa paikka, jossa voin kuunnella kasetteja, löytyipä sieltä lapsuudenaikainen "radio-ohjelmakin", joita silloin tehtiin paljon kavereiden kanssa. 




Tässä niitä kesäkukkia sitten on tulossa..
Nyt ulos,siellä on melkein KESÄ!

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Happypotamus nro 2

Happypotamus sai itselleen kaverin, tällä kertaa Novitan Seiskaveikasta, edellinen oli Nallea. Tähän käytin jämälankoja ja harmaan ostin yhdistämiseen. Hipot pääsivät myös Helsingin reissulle mukaan ihan käytännön syistä, samalla kuvasin tyypit päiväkävelyllä. Joku saattaisi vähän oudoksua, mutta olihan se aika hauskaa kun viisi aikuista kulki hippojen kanssa pitkin peltoa. Kiitos kuvausavusta veljet rouvineen.

happypotamus
Hippo nro 2 ylhäältä

hippo
Kaverit päiväkävelyllä kauniina kevätpäivänä
virkattu hippo
Häikäisee

happypotamus

virkattu hippo

Uudempi Hippo jäi kotimatkalla ystävän tyttären hoiviin, toinen jatkoi kotiin kanssani.
Aurinkoista kevättä kaikille!

torstai 10. huhtikuuta 2014

Rautalanka taipuu

Kuvittelin nyt vapaalla ehtiväni lukemaan blogeja joista tykkään, mutta aika menee töhöttäessä kotona ja koiran kanssa, sekä hippoa virkatessa. Nyt syntyy toinen virtahepo seiskaveikasta, lisäksi tilasin Stegosauruksen ohjeen samoilla afrikankukilla tehtynä. Puuhaa piisaa, vaikka pitää yrittää etsiä töitäkin tässä samalla.

Olin metallilankapunontakurssilla pari kertaa, neljä iltaa jäi väliin ja sitten se kurssi loppuikin. Oli huono tuuri, mutta pari työtä ehdin silti vääntää, naulakon ja hullun kukon. Kukko ei meinannut ollenkaan taipua mieleisekseni, mutta pakko on lopettaa jossain vaiheessa ja olla joko tyytyväinen, tai jalostaa sitä myöhemmin. Ruoho ei vielä viherrä yhtään, joten kuvaus oli suoritettava sisätiloissa.


naulakko rautalangasta
Kivat koivet :)
rautalankakukko

Kokeilin tässä joku aika sitten myös tiffanytöitä, tässä pari kokeilua, perhonen ja keijukainen. Ihana tätini opetti minua. Aivan hirvittävän ihanaa puuhaa, mutta saas nähdä vieläkö ehtisin joskus opetella lisää.

tiffanyperhonen

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Happypotamus on valmis!

Valvoin viime yönä kahteen, selvitin illalla tulleen ongelman sisulla, seurauksena puolivalmis hippo. Tänään sain virtaheposen valmiiksi ja tykkään siitä ihan mahdottomasti. Ainoa ongelma on se, että Hilmakin tykkäis eikä ymmärrä, miksei saa retuuttaa ja painia sen kanssa.
Edellisissä postauksissa on tietoja materiaalista ja ohjeesta jne.

happypotamus

happypotamus


Pullea peppu

"EIKÖ TÄÄ OO MULLE???"



sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Virkattu virtahepo osa 2

Hirmuinen hurahdus iski, enkä malta lopettaa!! Hippo valmistuu vauhdilla, kaiken ajan mitä voin, käytän virkkaamiseen. Nyt illalla iski epävarmuus, olenko yhdistänyt paloja väärin. Pakko lopettaa tältä päivältä ja tarkistaa huomenna tilanne todennäköisesti virkeämpänä. Tässä pari vaihekuvaa:



Ai joo, siis nämähän syntyy Novitan Nallesta. Mulla oli noita värikkäitä jämiä kotona, ruskean kerän ostin.

En malta odottaa, että pääsen huomenna illalla jatkamaan.
Hyvää alkavaa viikkoa!


lauantai 5. huhtikuuta 2014

Virkattu virtahepo

Minä olen vähän ihmetellyt, että miksi niin moni on innostunut virkkaamaan afrikankukkia. No kun näin Facebookissa valmiin virtahevon tehtynä noista tilkuista, niin se oli siinä! Hullaannuin täysin! Nyt on työn alla Happy Hippopotamus Ravelyn ohjeella, ostin ohjeen hintaan 6,50 dollaria. Tässä vähän esimakua niistä.

Hilma-ressu oli mahataudissa ja sitä valvoessa aloitin tuon hippoprojektin. Ehkä saan sen valmiiksikin, olen kovin toiveikas.

Tuntuu niin kivalta tehdä jotain uutta. käsityöläiset tietävät tuon tunteen, eikös niin? :)



Tässä vielä yksi linkki valmiiseen virtahepoon: avaa tästä

Jyväskylässä olis parhaillaan kädentaitomessut, arvon meniskö vai eikö menis... mukavaa viikonloppua teille!

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Paperinarupalloja

Sain ystävältä hauskan kortin, moni meistä käsityöhulluista allekirjoittaa tämän lauseen.
Tänä keväänä olen pyöritellyt paperinarupalloja enemmänkin. Tässä vähän kuvia näistä. Hyvä ohje löytyy mm. täältä.



Syksyllä näihin laitetaan valot sisälle

paperinarupallot
Isompia palloja ilmapallojen päälle
Nämä pallot ovat menossa Neulotuksen Ilonalle, paperinaru liikkeestä
Isä opetti minulle lapsena kanavatöitä. Hän oli oppinut omalta tädiltään tuollaiset käsityöt. Nyt kaivoin esille vanhan, keskenjääneen työni, johon en ole ainakaan kymmeneen vuoteen koskenutkaan. En silloin muistanut tekniikkaa, enkä edelleenkään oikein osaa, mutta kyllä se tuosta valmistuu jollain konstin.
Isän muistolle. <3

kirjonta
Kuva kiepsahti väärinpäin

 Kukkuu, minä köllin täällä kun ulkona sataa lunta, pöh.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Rannekoruja


Kokeilin ensimmäistä kertaa muistivaijeria korujen väsäämisessä. Olen ottanut tavoitteeksi käyttää materiaaleja joita kotoa löytyy, siis kaikissa käsitöissäni, jos suinkin mahdollista. Vaijerit kylläkin ostin, mutta helmiä löytyy kotoa melko paljon.
Nämä on siitä kivoja, ettei tarvitse kuin pujotella helmiä rautalankaan ja päät vaan käännetään pihdeillä lenkiksi. Voihan koukutus, ihanaa puuhaa.






Olen veljen kissaa hoitamassa, vanha rouva on niin ihana ja kiltti. Tänään Liinu ei ole kuin käväissyt parvekkeen ovella, mutta eilen se lekotteli tuntitolkulla aurinkoisella parvekkeella lampaantaljan päällä. Kissat ovat tosiaan melkoisia nautiskelijoita ja laiskimuksia. Hyvää uutta viikkoa, maaliskuun viimeinen käynnistyy..


keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Huopalapasetkin voi pilata

Tilasomistuskoulutus on nyt käyty ja toisenlainen arki alkaa. Kaikki on vielä epävarmaa, mutta kummasti kalenteri on täynnä koko maaliskuun. Laitan tänne nyt joitain koneelle roikkumaan jääneitä kuvia. Nyt toivon ehtiväni taas paremmin tänne blogimaailmaan muutenkin.

Tämä oli se viimeisin ylläri huovutettujen lapasten kanssa, joka ei ihan menny putkeen. Tarkoitus oli tehdä lahjaksi tällaiset lapaset avioparille ja lisäksi yhteinen lapanen. No kaikki meni hyvin, kunnes laitoin lapaset koneeseen tarranauhalla varustetun pyyhkeen kanssa. Ehkä olisi pitänyt tajuta mitä tapahtuu. Lapaset oli kiinni tarrassa ja tietenkään ne kohdat eivät huopuneet. Huokaus. No sitten meinasin muokata niitä käsin huovuttamalla, mikä olikin parempi idea kuin se minkä laiskuuttani toteutin: laitoin ne uudestaan koneeseen. Nyt lapaset odottelevat ensi talvea ja jotain teinipariskuntaa, jolle lapaset mahtuvat. Lankana oli sama Dropsin Nepal kuin aiemminkin.

huovutettavat lapaset
Neulominen meni ihan jees..
.. mutta konepesu ei.
Viimeiseen kouluprojektiin liittyi rempattavan tilan nimikyltti, jonka naputtelin vasaralla vanerille ja vetelin paperinarua, jotka kestävyyden takaamiseksi vielä töpöttelin liima-vesiseoksella. Katselkaapa miten ihanasti tämä 70-lukulainen tekniikka on saanut uusia muotoja, esimerkiksi googlaamalla "yarn and nail art" tai muita vastaavia. Ihania juttuja, joista ehdottomasti haluan kehitellä jotain kotiinkin, joskus.

Tällaiset peltikaapit ostin jo syksyllä kierrätyskeskuksesta ja maalasinkin ne. Tarkoitus oli kertoa täällä paremminkin eteisen remontista, mutta se ei ole vieläkään valmis, odotan seuraavaa inspiraatiota. Siksi kaapeista ei ole parempaa kuvaa nyt valmiina. On inhottavaa jättää joku projekti kesken, mutta nyt ei ole paljosta kiinni. Tarvitsen vain hieman miettimisaikaa esim. verhon ja avainkaapin sekä hyllyjen suhteen.


Kaapit valmiina, toimii!
Maalasin huolellisen hiomisen jälkeen kaapit Helmi-kalustemaalilla, tapetin ostin kauan sitten ja nupit virkkasin styroksipallojen päälle. Väri on luonnonvalossa enemmän sireenin värinen, lilaan taittuva.

Lopuksi fiiliskuvat ja Hilma-mussukan naamataulua, nauttikaahan kevään odottelusta, se on jo niin nurkilla tulossa.
Jyväsjärvellä

 

"Kuka vei turkkini? No heitä mulle ees tota palloa!"





perjantai 7. helmikuuta 2014

Huopalapasia

10 000 sivun katselua on tullut täyteen, kiva juttu. Kiitos selailijoille :)
Pyydän anteeksi, etten ole seurannut lempiblogejani, tai muitakaan, aikoihin. Olen ollut saamaton ja kiireinen, mutta kahden viikon kuluttua loppuu opiskelut, sitten luen takautuvasti seuraamieni blogien kirjoitukset.

Olen hurahtanut neulottuihin lapasiin, jotka huovutetaan pesukoneessa. Olen kerran tehnyt lapaset Huopasesta, mutta nyt tuon Neulotus-lankakaupan myötä olen ihastunut Dropsin lankoihin.

Tein muutaman mallin Neulotuksen hyllyjä koristamaan (?) Garnstudion ohjeita soveltaen. Sitten mies yllätti sanomalla, että tuollaisia huopalapasia hänkin voisi pitää jos tekisin. No minähän tein. Itselleni tein vielä Novitan Purosta tumput. Eikä tässä vielä kaikki (omaperäistä): Yllärilahja on menossa jonnekin päin Suomea, mutten voi täällä vielä sitä julkaista. Lapasia lisää kuitenkin.

Menossa pesumoon
Huovutetut S ja M- kokoiset, lankana Nepal
Kuivamaan laitetut, muotoilemattomat lasten lapaset, lankana Big Delight
 Hei miksi nämä loput kuvat kiepahtivat väärinpäin, vaikka ne kansiossani on oikein? No olkoon, en saa niitä tässä käännettyä, ellei joku osaa neuvoa.

Neulottuna minun ja miehen lapaset
Minun Purot
Miehen tumput Nepalista
Osallistuin myös Facebookin Ystäväpeitto-projektiin kahdella tilkulla, ehkä teen myöhemmin lisää. Käykääpä kurkkaamassa mitä sinne voisi tehdä, jos kiinnostaa.

Tilkut Nalle-langasta
Leppoisia ja lauhoja talvipäiviä teille lukijoille.

H