sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Sytykeruusuja

Syyskuu on ollut kiireinen ja jotenkin sekava, en ole oikein malttanut edes kuvia laittaa koneelle saati sitten tänne asti. Keitin iltapäivällä kananmunia lohisalaattia varten ja muistin sitten "to do-listan" ruusut.
Ruusut on helppoja tehdä, eli revin kennoista irti nuo "kupit" ja sitten lisäsin niiden sisälle kennosta suikaleita niin että siitä tulee ruusun mallinen.
Sulatin kattilassa vanhoja kynttilänjämiä ja upotin sulaan liemeen pihdeillä yhden ruusun kerrallaan ja valmista tuli. Saatanpa tehdä toistekin, ensi kerralla sulatan enemmän kynttilöitä että saan ruusut kokonaan upotettua nesteeseen. Kaikkia tuollaisia vahoja, steariinia ja parafiinia pitää sulattaa varovasti ja pitää kansi lähellä eikä poistua lieden ääreltä mihinkään edes sekunniksi.


Ruusut ennen upotusta
Vanhat kynttilänjämät sopivat hyvin tähän hommaan
Valmiit ruusut
Siellä se palaa hienosti

Innostuin kylmien päivien tultua neulomaan, tein ensin ruskeasta Novitan Hile-langasta huivin ja sitten lopusta langasta pipon ihan oman ohjeeni mukaan. Se olikin hyvä "ohje" joten tein heti useamman että muistaisin jatkossakin miten tein tuon pipon. Keskimmäisessä pipossa on mustaa akryylilankaa ja kaverina Novitan violettia Säde-lankaa. Siitä tuli aika kiva. Puikoilla on tulossa miehelle musta peruspipo.

Syksyn viehätys on sen väreissä
Hilmalla oli pieni ampparinpistosvamma, mutta se oli vaan hetken potilaan näköinen
Hyvää alkavaa viikkoa ja lokakuuta joka on ihan kohta täällä, apua...
Ps. Olen muuten jo vuoden häärännyt tämän blogin parissa, en oikein uskonut että innostus kestää montaakaan kuukautta mutta hyvä näin :)

torstai 5. syyskuuta 2013

Huopaa ja rautaa

Ensiksikin, kiva että sivun katseluja oli edellisen kirjoituksen jälkeen niin paljon, vaikkei varsinainen lukijamäärä suuri olekaan. Pari tuttuakin oli vahingossa eksynyt tänne kun olivat googlettaneet jotain käsitöihin liittyvää.

Sitten näihin puuhiin. Sain valmiiksi laukun jonka huovutin aiemmin koulussa. Kuvissa pari työvaihetta ja valmis laukku. Ompelin vähän helmiä koristeeksi samalla kun kiinnitin pitsiliinaa laukkuun. No reunaa vielä muokkaan kun maltan, jätän pienet viilailut jostain syystä aina ihan viimeiseksi. Laukun värjäsin liukuvärjäystekniikalla valmiina, värinä vain mustaa mutta se taittaa aika paljon siniseen. Väriprosenttien arviointi osui onneksi nappiin.




Koulussa metalliviikolla hitsasin migillä ja puikolla harjoituksia, rautaa yhteen vaan. Kynnys täysin erilaisiin hommiin mitä ennen on tehnyt madaltuu aina uusien kokemusten myötä.
Kuten kerroin viimeksi, meillä oli etu päästä takomaan Manalanpajalle sepän (Markus Ahola) oppiin. Aivan huikean kiva päivä ja tykkäsin ihan mahdottomasti tuosta kokeilusta. Aika oli lyhyt ja meitä oli monta, mutta voi mikä kokemus. Joskus on päästävä harjoittelemaan lisää...



Punottiin koulussa metallilankatöitä ja tein yhden naulakon ja vadin. Sitten aloitin koria, mutta koska se oli ylivoimaisen vaikeaa mulle pitää niin montaa lankaa käsissä yhtä aikaa, hieman aloin sooloilla. Siitä tuli kuin tulikin kori, mutta ei niin korkea kuin piti. Mutkalla olevia reunoja venytin lisää niin eikös ne näytäkin siltä kuin olisin suunnitellut tuon noin? Taidan tehdä jatkossa pienempiä rautalankatöitä, ei ollut kivaa kun puolivalmis kori roikkui päästä kun lanka oli jumissa hiuksissa.


Illat pimenevät äkkiä ja otin eilen käyttöön betoniset ulkotulialuset, kannatti kesällä väsätä niitä. Ei pala tuliterä patio ja tunnelmaa riittää.


Iloista syksyn alkua kaikille.


maanantai 26. elokuuta 2013

Neulottua ja tuunattua sekä mosaiikkia vaihteeksi

Onneksi kaikkien keskeneräisten töiden lomassa jotain valmistuukin. Kuvasarja näistä tulee tässä.
Koulussa tuunausviikolla moni teki kirjoista uutta. Rasioita ja koristeita, minäkin ehdin pari juttua kokeilla.

Vanhasta kirjasta tuunattu valokuvakehys tai vastaava, päällystin kirjan omatekoisilla papereilla ja leikkasin kukkia kankaanpalasta jotka liimasin koristeeksi
Kaiversin paksuun kirjaan sekä rasian, että pienet laatikot jotka siis ovat tulitikkurasiat. Nupit puuttuu vielä. Huomatkaa voiveitsi myös omaa tekoa, heh.
Pieni kolo pikkutavaralle
Muutama mosaiikkityö, nyt oli pakko saada käyttää hempeitä ja blinbling-laattoja, myös talon numerolaattaan. Värit näyttävät erilaisilta toisessa valossa.
Neuloin Novitan Mambosta simppelin kaulaliinan talveksi, neuloin kärjet vähän suipommiksi ja laitoin napin jolla päät voi yhdistää.
Dropsin Big Delight-lankaa ja ohje Garnstudion sivuilta, nimi Autumn dream
Etsi koira heinäsuovasta

Ostin pikkukaktuksen, muistattehan miten mun kukille on käynyt..

Duracell-Hilma ja minä toivotamme hyvää uutta viikkoa kaikille. Huomenna pääsen kokeilemaan takomista Toivolan Vanhalle Pihalle, jännittävää!

tiistai 13. elokuuta 2013

Loppukesän tunnelmia

Kai se on jo loppukesä kun pikkuiset koululaiset isoine reppuineen kulkevat liikenteen seassa aamuisin kohti koulua. Mulla on nyt kolmas kouluviikko ja paljon pieniä uusia asioita on opittu ja lisää opitaan koko ajan.
Tässäpä muutama kuva menneistä viikoista ja tunnelmista. Paljon on keskeneräisiä käsityöjuttuja, ehkäpä niistä lisää myöhemmin.

Värjäsin vaaleanruskean pöytäliinan enemmän meille sopivaksi
Heitin väripataan myös vanhoja pitsiliinoja ja virkattuja paloja



Rakensimme pation pihamaalle, tästäkin lisää joskus...
Vieraat saivat raikasta marjakakkua
Todellinen prinsessa
 Sekalaisen kuvasarjan myötä toivotan kaikille hyvää elokuun jatkoa.

- Heidi

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Villaa ja mosaiikkia


Tämän viikon saldo käsitöissä on viisi huovutettua istuinalustaa (jääneet aiemmin kesken), huovutettu laukku joka odottaa värjäystä ja mielenkiintoisella tekniikalla toteutettu "taulu" tms.

Tulostin silkille (myydään Ullakassa) valokuvan, jonka huovutin villapohjaan kiinni. Aion vielä tuunata kuvaa, mutta laitan tämän nyt tällaisenaan näytille. 


Muutama mosaiikkityökin valmistui tänä viikonloppuna.Sydänruukku on alemmassa kuvassa kuvattu toiselta puolelta. Se on tilaustyö ja menossa lahjaksi, toivottavasti lahjan saaja pitää siitä.

Kivet keräsin Kilpisjärveltä, Saanalla kiivetessämme. Niistä oli pakko tehdä mosaiikkityö muistoksi matkalta, yläreunaan laitoin kaistaleen sinisiä mosaiikkipaloja. Työt ei ole edes vielä kuivuneet kun tämä hätäinen jo niitä kuvailee, vielä sanomalehden päälläkin. Nooh, nämä kuvat on joka tapauksessa omistettu ihanalle Tätsylle. Kiitos mosaiikkiopista!



Eipä mulla muuta, hellettä piisaa. Laitetaan vielä yksi nöpön kuva loppuun. Hilma meinas ettei olla pitkään aikaan hypitty esteitä, haetaanpa keppi valmiiksi että päästään hyppelemään.
 

perjantai 2. elokuuta 2013

Paaaljon kuvia minun kesästäni

Luontopolkuretkeilyä Hilman kanssa

Kesän herkkuja
Hilma ja lelun tappamisen riemu

Aavemainen puu..

Neulotus-nimisestä kaupasta hankittujen alpaca-lankojen kokeilua
Kangaspuissa kudottu, ei ole minun tyylinen mutta tulipahan kokeiltua. Alpakkalangat ovat ihan unelma kutoa myös kangaspuilla vaikka ovat ohuita ja hyvin pehmoisia.







Lapsuuden lego-laatikko löytyi, rakensin aina taloja..
Koulu alkoi huovutuskurssilla, kuvia tulee myöhemmin..
Sain ystäviltä marjoja joten mehua riittää talveksi
Niska ei anna virkata tällaisia mutta kun halu on kova.. yritän jos malttaisin tehdä IHAN VÄHÄN kerrallaan..
 
Neulotuksesta ostettu Dropsin Big delight-lanka, siitä tulee huivi, ohje  täältä

Voikaa hyvin, en nyt enempiä kirjoittele. Kuvat kertovat kesästäni :)